kirkko yläosa
jalasjärven kirkko
flashkuvat

Diakoniatyö

Diakonia- ja yhteiskunnallinen työ on kristilliseen rakkauteen perustuvaa toimintaa ihmisten auttamiseksi ja tukemiseksi elämän arjessa.  Henkilökohtaisen kohtaamisen ja sielunhoidollisen keskustelun keinoin pyritään toimimaan etenkin niiden puolesta, jotka eivät itse saa ääntänsä kuuluville.

 

Diakoniatoiminnan keskeisenä sisältönä ovat ihmissuhdekysymykset, niin vastaanotoilla kuin kotikäynneilläkin. Diakoniatyössä kohdataan ihmisiä elämän arjessa ja juhlassa, iloissa ja suruissa. Diakoniatyö on luottamuksellista.

 

Vammais- ja eläkeläistoiminnassa keskeistä on kerhot, päiväpiirit ja eläkeläisten Olopäivät.

Yhteyksillä koulumaailmaan ja muuhun työelämään tehdään yhteiskunnallista työtä ihmisten arjen kysymyksissä. Monipuolisilla kontakteilla järjestöelämään ja kunnan eri toiminta-alueille vaikutetaan myös yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon Jalasjärvellä.

 

Erityisryhminä kokoontuvat invalidit, kehitysvammaiset, mielenterveysväki, näkövammaiset sekä suru- ja kriisiryhmät. Diakoniatoimintaan kuuluvat myös yhteisvastuukeräys ja diakoniaseurat.

 

Diakoniakylätoimikunnat toimivat seuraavilla kylillä:

Aho, Alavalli, Hakkola, Hirvijärvi, Ilvesjoki, Jokipii, Kanto, Keskikylä, Kirkonkylä, Koskue, Luopajärvi, Taivalmaa ja Ylivalli

 

Diakoniakylätoimikuntien työ on aktiivista ja tuloksellista. He huolehtivat omien kyliensä diakoniatyöstä ja toimivat viestintuojina diakonianviranhaltijoille. Keskeisinä tehtävinä ovat muistamiset merkkipäivinä ja suruvalittelut sekä erilainen avustustoiminta. 

 

Diakoniatoimisto

Avoinna ma-to 8.30-10 (kesä-elokuun ti ja to 9-11)

 

Pekka Lehtinen

Seurakuntakuraattori

Puh. 044-4569016

pekka.lehtinen@evl.fi

 

Katja Aalto

Diakoni

Puh. 044-4569015

katja.aalto@evl.fi

 

Diakonia ja yhteiskunnalisen työn johtokunta 2011-2014:

Puheenjohtaja

Aho Juhani  

 

Työalasta vastaava teologi

Massinen Anssi

 

Hautaluoma Liisa

Kaitaranta Kirsi 

Katajisto Aila 

Pakkala Sirkka

Piirto Onerva 

Salo Hannu   

Valkkio Eija 

Viitala Susanna

 

Varajäsenet: 

Säntti Marjatta 

Mäenpää Arja 

Panula Heli