kirkko yläosa
jalasjärven kirkko
flashkuvat

Häät

Avioliittoon vihkiminen on yksi elämän merkittäviä tapahtumia.   Sen valmistelu alkaa  yleensä hyvissä ajoin.   Silti on hyvä muistaa, että häitä on kovin erilaisia.   On isoja häitä, joissa vieraita on paljon.   Myös pienet häät ovat koskettavat ja mieleenpainuvat.   Vähimmillään vihkiparin ja papin lisäksi paikalla tulee olla kaksi todistajaa.   

 

Ennen vihkimistä on pyydettävä Suomen lain mukaan avioliiton esteiden tutkintaa.   Sitä pyydetään joko kirkkoherranvirastosta tai maistraatista.   Avioliiton esteiden tutkinta astuu voimaan viikon päästä 8. päivänä pyytämispäivästä ja on voimassa 4 kk.    Avioliiton esteiden tutkintapyynnön yhteydessä sovitaan, mikäli kuulutus halutaan luettavan kirkossa ja myös laitetaanko tieto kirkollisten ilmoitusten yhteytessä lehteen.  

 

Avioliitto voidaan sopia joko kirkollisena vihkimisenä kirkossa tai sitten siviilivihkimisenä.  Kirkollisen vihkimisen toimittaa pappi.   Evankelis-luterilaisessa kirkossa avioliittoon vihittävien tulee olla rippikoulun käyneitä seurakunnan jäseniä.  

 

Avioliittoon vihkiminen on luonteeltaan jumalanpalvelus.   Vihkitoimituksessa koko seurakunta rukoilee vihittävien puolesta ja heidän avioliittoonsa pyydetään Jumalan siunausta.

 

Vihkiharjoitus on syytä sopia hyvissä ajoin vihittävän papin kanssa.   Se on yleensä muutamaa päivää ennen varsinaista vihkitoimitusta.    Vihkivän papin kanssa on syytä keskustella  mahdollisista lauluesityksistä hyvissä ajoin  ja kanttorin kanssa muusta musiikista.    Vihkitoimitus on luonteeltaan jumalanpalvelus ja sen takia laulujen tulee hengellisiä lauluja.    Liitteenä on kirkkoon vielä vihkimiseen liittyvää käytännön tietoa ja kirkkoon sopivia lauluesityksiä.    

Katso liite.   AVIOLIITTOON vihkiminen esite